Jäänmurtaja Sampo on Kemin Sataman omistama ja Kemin Matkailu Oy:n operoima, vuonna 1960 valmistunut jäänmurtaja, joka on toiminut matkailukäytössä vuodesta 1988. Tätä ennen se toimi lähes 30 vuotta jäänmurtajana Perämerellä. VGShipping huolehtii aluksen merenkulullisesta miehityksestä. Turistitoiminnan vaatima henkilökunta kuuluu edelleen Kemin Matkailulle. ”Olemme tyytyväisiä sopimukseen, jolla Sampon risteilyjen jatkuminen Kemissä on saatu varmistettua tuleville risteilykausille”, kertoo Kemin Sataman talous- ja markkinointipäällikkö Hannu Tikkala.
Kesäisin Sampo on nähtävyytenä kotisatamassaan Kemin Ajoksessa, mutta talvisin sillä tehdään turistimatkoja Perämerellä. Aluksen liikennöintikausi on joulukuun puolivälistä n. huhtikuun puoleen väliin. Alukseen mahtuu noin 180 matkustajaa. Turisteilla on mahdollisuus matkan aikana laskeutua laivan takakannelta kellumaan pelastautumispuvussa mereen. Risteilyn aikana voi myös osallistua opastetulle laivakierrokselle ja päästä tutustumaan jäänmurtajaan konehuoneesta komentosillalle, sekä ruokailla. Vuosittain Sampolla käy noin 19.000 matkailijaa.
”On hienoa, että VG-Shippingiin luotetaan laivojen miehityksen hoitajana. Hoidossamme on useita erikoisaluksia, mm. merentutkimusalus Aranda ja Meritaidon merenmittausalukset. Matkailujäänmurtaja Sampo sopii erinomaisesti tähän joukkoon”, kertoo VG-Shippingin merihenkilöstöpäällikkö Eeva Karihaara.
Lisätietoja
Eeva Karihaara, Merihenkilöstöpäällikkö, VG-Shipping Oy
puh. +358 (0)40 846 0808 sähköposti: eeva.karihaara@vg-shipping.fi
Hannu Tikkala, Talous- ja markkinointipäällikkö, Kemin Satama Oy
puh. +358 (0)16 25 81 04 sähköposti: hannu.tikkala@portofkemi.fi
VG-Shipping Oy on v. 1996 perustettu varustamo ja laivanhoitoyhtiö, joka on osa turkulaista perheomisteista Meriaura Group-yritysryhmää. VG-Shipping omistaa 8 alusta ja tarjoaa täyden palvelun laivanhoitoa toisille varustamoille sisältäen miehityksen, teknisen hoidon sekä turvallisuusasiat. VGShippingin tytäryhtiö Meriaura Oy on teollisuuden tuotteiden ja vaativien erikoisilastien merikuljetukseen Itämerellä ja Euroopassa erikoistunut yritys. Meriauran rahtaamien kuivalastialusten kuljetussuorite on n. kolme miljoona tonnia vuodessa. Alukset liikennöivät sopimus- ja hakurahtiliikenteessä Euroopan alueella, pääasiassa Itämerellä ja Pohjanmerellä. Yritysryhmän keskeisinä arvoina ovat asiakaslähtöisyys, laadukas palvelu, innovatiivisuus sekä ympäristöarvojen kunnioittaminen. Meriaura Group työllistää yhteensä noin 250 henkilöä.
Lisää artikkeleita
Pelastuslaitos tiedottaa
Tiedote - öljyvahinko Kemin satamassa
Vuodon havaitsi satamajäänmurtajan oma miehistö, joka hälytti paikalle satamavalvonnan ja pelastuslaitoksen.
Hanseatic Nature palasi vierailulle Kemiin
Luksusristeilijä jatkoi kuluvan vuoden vierailuja Kemissä.
Vuoden ensimmäinen risteilijävierailu
Alkaneelle vuodelle on luvassa ennätysmäärä risteilykäyntejä.
Joulutervehdys
Nosturipalvelujen tuottaja vaihtui
Nosturipalveluja Kemin satamassa tarjoava Havator Oy on myynyt satamaliiketoimintansa.
Satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo 50 vuotta
Kemin sataman ahkera puurtaja, satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo täytti 50 vuotta keskiviikkona 12.11.2025
Risteilijävierailut jatkuvat
Luksusristeilijä Hanseatic Nature jatkoi Kemin sataman risteilijävierailuja.
AIDAmar jatkoi risteilyvierailuja
Valtameriristeilijä AIDAmar jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijävierailut jatkuivat
Valtameriristeilijä Seven Seas Voyager jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijä Sirena aloitti kesän risteilykauden
Valtameriristeilijä Sirena saapui Kemiin 21.6.2025 kahden päivän juhannusvierailulle. Samalla alus aloitti kesän risteilijävierailukauden Kemissä.
Muutoksia satamajäänmurto- ja hinauspalveluissa
Kemin satamassa satamajäänmurto- ja hinauspalveluita tarjoava Arctia Karhu on myyty.
Luksusristeilijä Le Commandant Charcot saapui Kemiin
Jäänmurtajasta risteilijäksi muutettu luksusalus saapui kolmen päivän vierailulle Kemiin.
Hanseatic Spirit vieraili Kemissä
Tapaninpäivänä Kemin satamassa aloitettiin talvikauden risteilijävierailut, kun risteilijä Hanseatic Spirit saapui vierailulle.
Joulutervehdys
