Uuden, yli 400 metriä pitkän laiturin sekä satama-altaan ja Kemin väylän syväyksen myötä satama voi tarjota asiakkailleen kustannustehokkaampia ja entistäkin monipuolisempia palveluita.
Kemin Satama Oy:llä on suunnitteilla ja meneillään myös erilaisia projekteja kuten uusiutuvan energian hankkeita sekä iso digitalisaatioprojekti, jossa muun muassa parannetaan turvallisuutta ja rakennetaan sataman oma privaattiverkko. Satamaan valmistuu myös uusia varastokenttiä, uuden laiturin viereen valmistuu 20 hehtaarin kenttä ja Ajoksentien varteen rakennetaan 3 hehtaarin varastoaluetta.
Viime kesänä sataman kautta kulki monenlaista projektilastia, kuten kookkaita tuulimyllyjä ja Metsä Fibren uuden biotuotetehtaan osia, joista osa oli poikkeuksellisen suuria. – Poikkeuksellisen suurien osien kuljetuksien sovittaminen sataman muuhun toimintaan oli välillä haastavaa, mutta yhteistyöllä rautaisten ahtaus- ja kuljetusalan ammattilaisten kanssa kaikki sujui hyvin. Projektilaivaukset myös todensivat Kemin sataman soveltuvuuden kaikenlaisen lastin kuljettamiseen, Kemin Satama Oy:n toimitusjohtaja Markku Rautio kertoo.
– Viime aikoina tietoomme on tullut huhuja, joiden mukaan Kemin satamasta ei ”nelostien” eli valtatie 8:n Simossa tehtävien parannustöiden jälkeen voisi enää kuljettaa tuulimyllyjä tai muitakaan projektilasteja. Tämä ei pidä paikkaansa, Simon tieparannukset eivät vaikuta Kemin sataman projektilaivauksiin, projektilastikuljetukset jatkuvat entiseen tapaan. Ainoastaan Simosta lähtevän Ranuantien reittejä kuljetusfirmat saattavat joutua miettimään uusiksi, Kemin Satama Oy:n talous- ja markkinointipäällikkö Hannu Tikkala sanoo ja jatkaa: – Projektilastien kulkuyhteydet Kemin satamaan ja sieltä maitse kohteeseen ovat yhdet Suomen selkeimmät, ehkä jopa kaikkein helpoimmat kulkea. Satamasta on suora, esteetön reitti valtatie E8:lle ja sitä kautta kaikkialle Suomeen, Skandinaviaan ja Pohjois-Kalottiin.

Lisää artikkeleita
Pelastuslaitos tiedottaa
Tiedote - öljyvahinko Kemin satamassa
Vuodon havaitsi satamajäänmurtajan oma miehistö, joka hälytti paikalle satamavalvonnan ja pelastuslaitoksen.
Hanseatic Nature palasi vierailulle Kemiin
Luksusristeilijä jatkoi kuluvan vuoden vierailuja Kemissä.
Vuoden ensimmäinen risteilijävierailu
Alkaneelle vuodelle on luvassa ennätysmäärä risteilykäyntejä.
Joulutervehdys
Nosturipalvelujen tuottaja vaihtui
Nosturipalveluja Kemin satamassa tarjoava Havator Oy on myynyt satamaliiketoimintansa.
Satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo 50 vuotta
Kemin sataman ahkera puurtaja, satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo täytti 50 vuotta keskiviikkona 12.11.2025
Risteilijävierailut jatkuvat
Luksusristeilijä Hanseatic Nature jatkoi Kemin sataman risteilijävierailuja.
AIDAmar jatkoi risteilyvierailuja
Valtameriristeilijä AIDAmar jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijävierailut jatkuivat
Valtameriristeilijä Seven Seas Voyager jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijä Sirena aloitti kesän risteilykauden
Valtameriristeilijä Sirena saapui Kemiin 21.6.2025 kahden päivän juhannusvierailulle. Samalla alus aloitti kesän risteilijävierailukauden Kemissä.
Muutoksia satamajäänmurto- ja hinauspalveluissa
Kemin satamassa satamajäänmurto- ja hinauspalveluita tarjoava Arctia Karhu on myyty.
Luksusristeilijä Le Commandant Charcot saapui Kemiin
Jäänmurtajasta risteilijäksi muutettu luksusalus saapui kolmen päivän vierailulle Kemiin.
Hanseatic Spirit vieraili Kemissä
Tapaninpäivänä Kemin satamassa aloitettiin talvikauden risteilijävierailut, kun risteilijä Hanseatic Spirit saapui vierailulle.
Joulutervehdys
