Kemin sataman laajennushankkeen työt ovat edenneet aikataulun mukaisesti, laajennusalueella tehdään vielä viimeistelyjä ja testauksia. – Tällä hetkellä satama-altaassa tehdään loppuharaustarkastusta liikenne- ja viestintäministeriö Traficomille. Työ valmistuu elokuun loppuun ja sen jälkeen Traficom antaa väylälle väyläpäätöksen, kertoo Kemin Satama Oy:n tekninen päällikkö Jari Heikkilä ja jatkaa -Laajennushanke on vaikuttanut koko satamaan, alueella on tehty mm. ICT-infran parannuksia ja rakennettu vesi- ja viemäriverkostoa. Uuden laiturin myötä myös Ajoksen sataman laiturinumerointi muuttui.
Torstaina 10.8.2023 päästiin testaamaan uudenkarheaa laituria sekä satamaoperaattori Kemi Shippingin uutta sähköistä kalustoa, kun rahtilaiva Launkaline kiinnittyi laituriin. Aluskäynti sujui hyvin ja antoi arvokasta tietoa isompien alusten vierailua varten. – Kunhan väyläpäätös uudelle, 12 metrin väylälle saadaan syksyn aikana, voivat huomattavasti isommatkin alukset vierailla Kemissä, sanoo Heikkilä.
Asiasta uutisoi myös Yle, jutun voit lukea täältä.

Lisää artikkeleita
Pelastuslaitos tiedottaa
Tiedote - öljyvahinko Kemin satamassa
Vuodon havaitsi satamajäänmurtajan oma miehistö, joka hälytti paikalle satamavalvonnan ja pelastuslaitoksen.
Hanseatic Nature palasi vierailulle Kemiin
Luksusristeilijä jatkoi kuluvan vuoden vierailuja Kemissä.
Vuoden ensimmäinen risteilijävierailu
Alkaneelle vuodelle on luvassa ennätysmäärä risteilykäyntejä.
Joulutervehdys
Nosturipalvelujen tuottaja vaihtui
Nosturipalveluja Kemin satamassa tarjoava Havator Oy on myynyt satamaliiketoimintansa.
Satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo 50 vuotta
Kemin sataman ahkera puurtaja, satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo täytti 50 vuotta keskiviikkona 12.11.2025
Risteilijävierailut jatkuvat
Luksusristeilijä Hanseatic Nature jatkoi Kemin sataman risteilijävierailuja.
AIDAmar jatkoi risteilyvierailuja
Valtameriristeilijä AIDAmar jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijävierailut jatkuivat
Valtameriristeilijä Seven Seas Voyager jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijä Sirena aloitti kesän risteilykauden
Valtameriristeilijä Sirena saapui Kemiin 21.6.2025 kahden päivän juhannusvierailulle. Samalla alus aloitti kesän risteilijävierailukauden Kemissä.
Muutoksia satamajäänmurto- ja hinauspalveluissa
Kemin satamassa satamajäänmurto- ja hinauspalveluita tarjoava Arctia Karhu on myyty.
Luksusristeilijä Le Commandant Charcot saapui Kemiin
Jäänmurtajasta risteilijäksi muutettu luksusalus saapui kolmen päivän vierailulle Kemiin.
Hanseatic Spirit vieraili Kemissä
Tapaninpäivänä Kemin satamassa aloitettiin talvikauden risteilijävierailut, kun risteilijä Hanseatic Spirit saapui vierailulle.
Joulutervehdys
