Kemin sataman laajennushankkeet työt ovat jatkuneet lyhyen talvitauon jälkeen. – Laituri- ja infratyöt saadaan viimeisteltyä kesäkuun loppuun mennessä, ruoppaustyöt jatkuvat kesän ajan viimeistelytöillä. Väylän haraukset tehdään loppukesällä ja työ on täysin valmiina syyskuussa, kertoo Kemin Satama Oy:n tekninen päällikkö, hankkeesta vastaava Jari Heikkilä.
Myös Väylävirasto on jatkanut valtion ylläpitämän Ajoksen meriväylän ruoppaustöitä kuluvalla viikolla. Suurin ruoppaustyö on jo tehty, tällä avovesikaudella väylä viimeistellään ja sinne asennetaan tarvittavat turvalaitteet ja opasteet. Valtion väylän ruoppausurakoitsijana toimii Terramare Oy.
Laajennus- ja väyläurakkaan liittyen sataman alueella liikkuu mm. ruoppaajia, proomuja ja hinaajia sekä pora-, hara- ja nostolauttoja. Alueella liikkuvia pienveneilijöitä pyydetään huomioimaan poikkeava liikenne. Työkalusto väistää rahtilaivoja, mutta kalustoon pyydetään pitämään vähintään 150 metrin varoetäisyys.
Lisää artikkeleita
Pelastuslaitos tiedottaa
Tiedote - öljyvahinko Kemin satamassa
Vuodon havaitsi satamajäänmurtajan oma miehistö, joka hälytti paikalle satamavalvonnan ja pelastuslaitoksen.
Hanseatic Nature palasi vierailulle Kemiin
Luksusristeilijä jatkoi kuluvan vuoden vierailuja Kemissä.
Vuoden ensimmäinen risteilijävierailu
Alkaneelle vuodelle on luvassa ennätysmäärä risteilykäyntejä.
Joulutervehdys
Nosturipalvelujen tuottaja vaihtui
Nosturipalveluja Kemin satamassa tarjoava Havator Oy on myynyt satamaliiketoimintansa.
Satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo 50 vuotta
Kemin sataman ahkera puurtaja, satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo täytti 50 vuotta keskiviikkona 12.11.2025
Risteilijävierailut jatkuvat
Luksusristeilijä Hanseatic Nature jatkoi Kemin sataman risteilijävierailuja.
AIDAmar jatkoi risteilyvierailuja
Valtameriristeilijä AIDAmar jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijävierailut jatkuivat
Valtameriristeilijä Seven Seas Voyager jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijä Sirena aloitti kesän risteilykauden
Valtameriristeilijä Sirena saapui Kemiin 21.6.2025 kahden päivän juhannusvierailulle. Samalla alus aloitti kesän risteilijävierailukauden Kemissä.
Muutoksia satamajäänmurto- ja hinauspalveluissa
Kemin satamassa satamajäänmurto- ja hinauspalveluita tarjoava Arctia Karhu on myyty.
Luksusristeilijä Le Commandant Charcot saapui Kemiin
Jäänmurtajasta risteilijäksi muutettu luksusalus saapui kolmen päivän vierailulle Kemiin.
Hanseatic Spirit vieraili Kemissä
Tapaninpäivänä Kemin satamassa aloitettiin talvikauden risteilijävierailut, kun risteilijä Hanseatic Spirit saapui vierailulle.
Joulutervehdys
