21 miljoonan euron lainalla rahoitetaan myös uuden 400 metrin laiturin rakentamista ja sataman infrastrukstuurin päivittämistä, samalla satamaa myös digitalisoidaan. Investointi liittyy Metsä Fibren biotuotetehdashankkeeseen ja sen vaikutukset alueen metsätalouteen ja logistiikkaan ovat huomattavat; investoinnin myötä Kemin sataman rahtivolyymit lähes kaksinkertaistuvat.
Investointi Kemin satamaan on osa NIB:n Arktista lainaohjelmaa, palveleehan Kemin satama Suomen arktisten alueiden ja koko Pohjois-Kalotin taloutta. Kemin Satama on nopein reitti Suomen ja Skandinavian pohjoisosiin sekä Venäjän Murmanskin alueelle. Sataman kautta kuljetettavaa tavaraa ovat pääasiassa metsäteollisuuteen liittyvät tuotteet, kuiva irtolasti, öljy, kemikaalit ja kappaletavara.
Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) on kahdeksan jäsenmaan (Islanti, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro) omistama kansainvälinen rahoituslaitos. Pankki rahoittaa yksityisiä ja julkisia investointihankkeita sekä jäsenmaissa että niiden ulkopuolella.
Lue NIB:n tiedote täältä.
Metsä Fibren biotuotetehdasprojektin etenemistä satamassa voi seurata suorana lähetyksenä täältä.
Lisää artikkeleita
Pelastuslaitos tiedottaa
Tiedote - öljyvahinko Kemin satamassa
Vuodon havaitsi satamajäänmurtajan oma miehistö, joka hälytti paikalle satamavalvonnan ja pelastuslaitoksen.
Hanseatic Nature palasi vierailulle Kemiin
Luksusristeilijä jatkoi kuluvan vuoden vierailuja Kemissä.
Vuoden ensimmäinen risteilijävierailu
Alkaneelle vuodelle on luvassa ennätysmäärä risteilykäyntejä.
Joulutervehdys
Nosturipalvelujen tuottaja vaihtui
Nosturipalveluja Kemin satamassa tarjoava Havator Oy on myynyt satamaliiketoimintansa.
Satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo 50 vuotta
Kemin sataman ahkera puurtaja, satamajäänmurtaja-hinaaja Jääsalo täytti 50 vuotta keskiviikkona 12.11.2025
Risteilijävierailut jatkuvat
Luksusristeilijä Hanseatic Nature jatkoi Kemin sataman risteilijävierailuja.
AIDAmar jatkoi risteilyvierailuja
Valtameriristeilijä AIDAmar jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijävierailut jatkuivat
Valtameriristeilijä Seven Seas Voyager jatkoi luksusristeilijöiden vierailuja Kemissä.
Luksusristeilijä Sirena aloitti kesän risteilykauden
Valtameriristeilijä Sirena saapui Kemiin 21.6.2025 kahden päivän juhannusvierailulle. Samalla alus aloitti kesän risteilijävierailukauden Kemissä.
Muutoksia satamajäänmurto- ja hinauspalveluissa
Kemin satamassa satamajäänmurto- ja hinauspalveluita tarjoava Arctia Karhu on myyty.
Luksusristeilijä Le Commandant Charcot saapui Kemiin
Jäänmurtajasta risteilijäksi muutettu luksusalus saapui kolmen päivän vierailulle Kemiin.
Hanseatic Spirit vieraili Kemissä
Tapaninpäivänä Kemin satamassa aloitettiin talvikauden risteilijävierailut, kun risteilijä Hanseatic Spirit saapui vierailulle.
Joulutervehdys
