Kemin Satama Oy teki ennätyksellisen liiketuloksen vuonna 2018. Tuloksen ennustetaan olevan noin 1,2 miljoonaa euroa, ja se on osakeyhtiön historian paras. Myös tavaraliikenteen osalta kulunut vuosi oli erinomainen, sataman kautta kulki lähes 2,4 milj. tonnia erilaisia tuotteitta ja liikenteen kokonaiskasvu oli 23,8%. Lisää Kemin Sataman tavaraliikenteestä voi lukea täältä. Laivoja Kemissä vieraili vuoden 2018 aikana 549 kpl, mikä oli 44 alusta edellisvuotta enemmän.
Vuonna 2018 Kemin Satama Oy teki myös paljon investointeja. Suurin investointi oli 2-laiturin peruskorjauksen ensimmäinen vaihe, joka aloitettiin toukokuussa. Laituriremontti jatkuu kesällä 2019, kun remontin toinen vaihe aloitetaan toukokuussa.
Lisää artikkeleita
Sataman laajennushanke loppusuoralla
Keväällä 2021 aloitettu Kemin sataman historian suurin laajennushanke on edennyt loppusuoralle.
Uusi jätehuoltosuunnitelma lausuttavana
Merenkulun ympäristönsuojelulaki on muuttunut, muutoksen myötä satamien jätehuoltosuunnittelmat on päivitettävä vastaamaan uutta lakia.
Kalasataman hallinto muuttuu
Kemin Satama Oy:n hallinnoima kalasatama siirtyi Kemin kaupungin hallintaan 1.1.2023.
Kemin satama valmiina uuteen vuoteen
Alkanut vuosi tuo paljon uutta Kemin satamaan, kun sataman historian suurin hanke etenee aikataulussa ja valmistuu loppukesästä 2023.
Joulutervehdys
"Kemin satama on joustava ja turvallinen logistiikan kumppani"
Yritysmaailma -lehti esittelee Kemin satamaa.
Port Activity -satamasovellus käyttöön Kemissä
Fintrafficin ja Unikien luoma aikatiedot yhdistävä satamasovellus Port Activity on otettu käyttöön myös Kemin satamassa.
M/V Spirit Of Discovery vieraili Kemissä
Kemin sataman elokuu alkoi valtameriristeilijä Spirit Of Discoveryn vierailulla.
Maailman suurin jäävahvistettu rahtialus neitsytmatkalla Kemissä
Kemin sataman uusin vakiovieras, linjalaiva Botnia Enabler saapui ensivisiitille Kemiin torstaina.
Valtameriristeilijä M/V Artania vieraili Kemissä
M/V Artania vieraili Kemin satamassa 2.7.2022. Kemin satama oli aluksen ensimmäinen vierailusatama Suomessa tänä kesänä.
Kemin Satama Oy:lle Euroopan Unionin CEF-tukea
Kemin Satama Oy on saanut Euroopan Unionin CEF-tukea hankkeeseen ”Improving safe maritime access, port infrastructure and connectivity of a remote region, Kemi, Finland – 21-FI-TG-ARCTIC ACCESS”.
Sataman laajennushanke etenee aikataulussa
Laajennushanke etenee suunnitellusti, myös Ajoksen väylän ruoppaustyöt käynnistyvät.
Nostotoimintaa Kemin satamassa
Kemin satamassa nosturipalveluja tarjoava Havator Oy kävi satama-alueella kuvaamassa kalustoaan, tällä kertaa videolla esiintyvät kappaletavaranosturit.
Sataman vuosi alkanut lupaavasti
Vuosi 2022 on alkanut Kemin Satama Oy:n kannalta lupaavasti. Liikennevirrat jatkavat vahvoina ja sataman laajennushanke etenee aikataulussaan.
Joulutervehdys