Satama Historia

Kemin Sataman historia

1869

Kemin Satama perustettiin Keisarillisen Majesteetin Aleksanteri II:n asetuksella samanaikaisesti, kun Kemin kaupungin syntysanat lausuttiin maaliskuun viidentenä päivänä vuonna 1869. Aluksi Kemin Satama perustettiin nykyisen sisäsataman paikalle Kemin kaupungin keskustaan. Samalla Kemi sai tapulikaupunkioikeudet, mikä tarkoitti, että kaupunki saattoi käydä myös ulkomaankauppaa.

Tämä Keisarillisen Majesteetin asetus antoi kaupungille oikeuden periä puun- eli porvarirahoja, tonttiveroa, hamina-, silta- ja lastirahaa sekä satama- ja vaakahuoneveroa. Tapulikaupunkioikeuksissa määrättiin, että kaupunkiin tuli perustaa ”tullikamari siihen kuuluvan pakkahuoneen, vaakahuoneen, kiinnipano- ja varastomakasiinien kanssa.” Kaupunki siis velvoitettiin jo tuolloin rakentamaan infrastruktuuria, josta satamien nykyisen kaltainen toimintaympäristö kehittyi. Privilegio-oikeus kumottiin vasta 1.1.1995.

Kuva Ajoksen satamasta vuodelta 1951. Kuvan lähde  Kemin kaupungin Rakennustoimisto

1939

Maankohoamisesta johtuen Kemin Satama madaltui nopeasti. Kemiin suunniteltiin syväsatamaa jo 1900 -luvun alussa, mutta syväsataman rakennustöihin Ajoksen kaupunginosassa päästiin vasta 1939. Sota hidasti rakennustyötä, ja Ajoksen Sataman laituri 1 valmistui syksyllä 1946. Vauhtiin päästyä rakentaminen eteni nopeasti, laituri 2 valmistui 1949, öljysatama 1954 ja laiturit 3 ja 4 1963.

Kuva Ajoksen satamasta vuodelta 1951. Kuvan lähde Kemin kaupungin Rakennustoimisto

1971

Talvimerenkulku vaatii sekä satamalta että aluksilta paljon, Suomen olosuhteissa merisatamien perustaminen on aina vaatinut suuria ponnistuksia ja kustannuksia. Jääolosuhteet rajoittivat pitkään ympärivuotisen sataman käyttöä. Laadukkaan jäänmurron avulla Kemin satamat ovat olleet liikennöitävissä ympäri vuoden aina vuodesta 1971 lähtien.

Kuva Ajoksen satamasta vuodelta 1964. Kuvan lähde Kemin kaupungin Rakennustoimisto

2012

Kemin Satama yhtiöitettiin vuoden 2012 alussa, toiminta jatkuu Kemin Satama Oy:nä. 2010-luvulla Kemin Satama Oy on mm. peruskorjannut laitureita, sekä laajentanut kaivostuotteiden käsittelyä yhdessä operaattoreiden kanssa. Ympäristö ja siitä huolehtiminen on tärkeässä osassa satamatoimintaa, Kemin Satama Oy haluaa tukea kestävää kehitystä olemalla mukana mm. biopolttoainelaitosten toiminnassa.